kirjoittaja pyryharakka @ 4. Marraskuu - 20:46

Olen viettänyt aikaani etsimällä töitä Norjasta, ja käymällä lenkillä. Suomenkielisten kontaktejen löytyminen ko. suunnalle on yllättävän hankalaa, vaikka olenkin yrittänyt soitella asiastasta ympäri virastoja: Tähän mennessä minut on pääsääntöisesti ohjattu etsimään töitä norjan työkkärin sivuilta, jotka luonnollisestikin on kirjoitettu norjaksi, jota en luonnollisestikaan ymmärrä. Hyvänä puolena nav:in sivuilla seikkailussani mainittakoon tutustuminen vieraan kulttuurin työmaailmaan googlen käännöskoneen kautta: Tiesittekö muuten, että norjassa huumeiden sekakäyttö on ihan oma ammatillisen koulutuksen vaativa ammatinalansa, ja että siellä eräskin firma hakee työntekijää katutöihin betonilaattoihin pukeutuneena? Viimeksimainitulta työntekijältä kuulemma vaaditaan hyvää fyysistä kuntoa, ihan ymmärrettävistä syistä. Täytyy ihan rehellisyyden nimissä myöntää, että olen saanut tänään norjalaisista varsin omalaatuisen kuvan. Joutuukohan siellä eristäjäkin pukeutumaan kutisevaan vuorivillaan, tai jotain? Taidanpa huomenna soittaa sille toiselle suomen työkkärin neuvojalle, jospas sieltä tulisi jotain hiukan ajankohtaisempaa tietoa, kuin mitä olen tänään saanut.  Ulkomaankeikka alkaa toisaalta tuntua aika jännältä ajatukselta.

Nyt hörppään kupillisen kuumaa mokkaa, ja saatanpa oikein tehdä muutaman vatsalihasliikkeenkin. Huomenna punttisalille!

Pyryharakka

kirjoittaja pyryharakka @ 3. Marraskuu - 18:31

Tilanne on nyt siis tämä: Olen työtön. Ensimmäistä kertaa yli yhdeksään vuoteen, jolloin olin muutaman kuukauden työttömänä niin ikään opiskelun jälkeen ja laman vuoksi. Masentaa. 

Maattuani nyt perjantaisten naapuripitäjässä uuden ystäväni, raksanaisen, kanssa remuttujen työttömyys/lomautuspippaloiden jälkeen neljättä päivää masennuksen kourissa sängyssä, päätin ryhdistäytyä, ja lähdin kahdeksan kilometrin lenkille. Lienee sanomattakin selvää, että olen myös sängyssä kyynelehtiessäni soitellut ympäri suomenmaan eristäjän paikkoja läpi sillä tuloksella, että parikin firmaa on jopa ehkä luvannut minut lähiaikoina työllistää hermostuttuaan ensin itsepäisiin vonkaus-soittoihini. Olen jopa hiukan harkinnut tekeväni talven mittaan muutaman Norjan keikan, mikäli suomen tilanne on kerran ihan oikeasti näin paskapäinen. Pitäisi vain löytää joku suomenkielinen kontakti, josta asiasta voisi kysellä siten, että vastaaja ymmärtää, mitä kysyjä on kysymässä, ja kysyjä ymmärtää, mitä vastaaja vastaa. Ymmärrättehän?

Mikäli työttömyys meinaa jatkua vielä pitkään, aion hakeutua jollekin kurssille kohottamaan ammattitaitoani. Siihen asti pakotan itseni liikkumaan pari tuntia päivässä, jos nyt joka päivä ei olekaan varaa uida, niin sitten lenkkeilen. Huomenna suunniteltiin oikein salille lähtöä siskon kanssa, ja kaikkea. Ei pidä jäädä tuleen makaamaan.

Nyt juon kupillisen mokkaa, ja käytän hetkisen ontoksi lohjenneen hampaani miettimiseen: Mahtaakohan se vielä olla paikallaan, kun pääsen hammaslääkärille joulukuussa?

Pyryharakka

kirjoittaja pyryharakka @ 23. Lokakuu - 20:17

Tämän viikon kirjoittelut ovat jääneet sairaana töissä liehumisesta aiheutuneen väsymyksen vuoksi väliin. Olenpahan vain maannut illat pääsääntöisesti kuulokkeet korvilla musiikkia kuuntelemassa ja spiderpasianssia pelaamassa. Edistyin kuitenkin keskiviikkona hakemaan antibioottikuurin keuhkoputkentulehdukseksi asti äityneeseen yskääni.

Viime lauantain kekkerit olivat katkeransuloinen muistutus siitä, miten hyviä ystäviä olen päässyt kadottamaan kahdenkymmenen vuoden ajaksi. Ilta oli todella mukava: Istuimme meillä neljän tunnin ajan suorittamassa pikakertausta kahdenkymmenen vuoden tapahtumista ja mullistuksista, ja lähdimme illalla kapakkaan. Toivottavasti seuraavaa tapaamista ei tarvitse odottaa viisikymmentäviisi-vuotiaaksi asti.

Viikkooni on sisältynyt myös Mr. Puberteetin koulupalaveri, jossa sain nuhteita poikani tupakointiharrastuksesta vapaa-ajalla. Moitteet otin vastaan varsin suoraselkäisesti myöntäen, etten ole jaksanut pojan kanssa asiasta tarpeeksi riidellä ja jauhaa,  ja aloin kehumaan pojan rehellisyyttä: Monikohan tuon ikäinen moisen synnin suoraan myöntää opettajalle, kun tietää, että siitä tullaan aivan varmasti puhumaan illalla palaverissa? Oma näkemykseni asiasta on se, että vaikka äitinä vauvani tupakointi näyttääkin ihan hirveälle, niin maallikon mielestä se salaa nurkan takana poltettu tupakki on ihan yhtä epäterveellinen nikotiineineen kaikkineen, kuin se, joka poltetaan rehellisesti äidin nähden. Kysymys kun ei mielestäni kuitenkaan ole niin suuresta asiasta, että sen vuoksi tarvitsisi alkaa opettelemaan sitä silmät kirkkaina -valehtelun jaloa taitoa. Enpä sitä oppinut raivoraittiiksi minäkään, vaan syöksyin nurkan taakse sätkälle heti ratsuraippakoulutuksen jälkeen uudelleen, ja hyvinpä ko. hyödyke ehkä juuri siitä syystä maistuu edelleenkin. Jospas se poika oppisikin mieluummin arvostamaan rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä: Ihminen kun ei tuppaa vastuuta pakoillessaan pakoilemaan ketään muuta, kuin itseään, ja tunnettu tosiseikkahan on se, että se minäitse sattuu olemaan viimeinen ihminen maan päällä, keneltä kukaan voi karkuun päästä. Kyllä niitä syyttelijöitä maailmassa riittää ihan ilman, että sellaisen kanssa pitäisi joka ilta kömpiä nukkumaan vuodesta toiseen. Että näin, tällä kertaa.

Tänään olen viettänyt toista viikonlopputöillä ansaitsemaani vapaapäivää käymällä toisen naapuripitäjän hanakat-liikkeessä työhaastattelussa. Vastaanotto oli oikein positiivinen, ja paikka vaikutti todella mukavalta. Soittoralliani erinäisiin putki- ja eristysfirmoihin jatkan sitten maanantaina. Pitäkää nyt peukkuja, taas kerran!

Nyt taidan juoda vielä kupillisen kuumaa mokkaa, ja mennä odottelemaan seuraavaa lääkekuurista aiheutunutta pikakakkalähetystäni. Hauskaa viikonloppua teille kaikille!

Pyryharakka

kirjoittaja pyryharakka @ 17. Lokakuu - 17:07

Heitän tähän väliin nopean pikaraportin:

1. Viikkoni on sujunut sen verran sumussa ärsyttävän yskän, ja viikonloputtoman viikonloppuni jäljiltä, etten oikeastaan ole edes huomannut sen kulumista.

2. Sain tiistaina tietää, että firmalta loppuvatkin työmaat talveksi, joten saatan sittenkin joutua reissuhommin aika piakkoin.

3. Lopetin eristysurakkani tässä kohteessa eilen, joten siirryn maanantaina eristäjäksi toiseen kerrostalosaneeraukseen.

4. Ooh! Olen järjestämässä ihan oikeita juhlia kotiini! Kohta luokseni pitäisi saapua kaksi vuosien pyörteisiin hukkunutta lapsuudenystävää juomaan ja syömään. Ja illalla kapakkaan, tietysti. Nyt kun sinne jo päästään sisälle ikämme puolesta ihan laillisestikin, ja luulenpa, ettei edes papereita kukaan enää ala kyselemään. Niin se aika tekee tehtävänsä.

Hauskaa loppuillan jatkoa, mikäli huomenna en jaksa kirjoittaa, saatan olla hivenen huonovointinen.

Pyryharakka

kirjoittaja pyryharakka @ 11. Lokakuu - 18:53

Viikonloppuni ei ole eronnut juurikaan arjesta ihan siksi, että kävin verkkovillaharrastukseeni viehtyneenä eristämässä koko viemäriurakkani loppuun. Jäljelle jääneet kaksi viemärin mutkaa aion teettää heti huomenna aamulla apuapinanani viime viikot pyörineellä amatööriputkimiehellä. Näin jälkeen päin ajateltuna viikonlopputyöskentely oli oikeastaan ihan mukavaa vaihtelua arkimelskaamiselle: Ei komentelevia pomoja ja rääväsuisia putkimiehiä, ja seurana kohteliaita Virolaisia. Meidät oikein kutsuttiin kahvillekin asukkaan kotiin, ja kaikkea. Nyt olen ansainnut loppukuulle kaksi kokonaista vapaapäivää. Aion viettää ne siinä vaiheessa, kun siirryn työmaalta toiselle.

Mikäli ette pane pahaksenne, lopetan tämänkertaisen viikonloppuraporttini tähän ja menen lipittämään iltamokkaa. Toivottavasti saan ensi yönä nukuttua tältä yskältäni. Hyvää yötä, ja kauniita unia.

Pyryharakka

kirjoittaja pyryharakka @ 8. Lokakuu - 20:11

Viikossani ei ole juurikaan muuta uutta kerrottavaa, kuin että olen ollut edelleen flunssainen, joka on haitannut merkitsevästi työmotivaatiotani, ja että sain virontuliaisinani laatikollisen jopa lidlin tarjoustuotteita halvempaa sakua lempivirolaiseltani. Tämän päiväsenä tarinanani voisin kertoa vaikkapa siitä, kuinka selitin pomolle äkillistä tarvettani koeponnistaa epämääräinen patterilinja jo ennen pattereiden asennusta niin sekavasti, että pomo kysyi, olenko aivan järjissäni. Vastasin pomolle olevani huippukunnossa, sytyttäen samalla tupakan ohella kädessäni olleen hamppunipun palamaan. Saatuani palamaan lehahtaneet hamput sammumaan, onnistuin lopulta selittämään sinäällään ihan asiallisen visioni operaatiostani siten, että saamme huomenna tehdä ponnistuksen toisen amatööriputkimiehen kanssa ihan kahdestaan. Ilmeisesti minuun siis luotetaan, ulkoisesta omalaatuisuudestani huolimatta.

Nyt hörppään kupillisen mokkaa, ja laitan huomiseksi uimahallivermeet valmiiksi. Olen käynyt siellä töiden jälkeen flunssastani huolimatta peräti kahtena päivänä.

Pyryharakka

kirjoittaja pyryharakka @ 4. Lokakuu - 20:03

Torstaisesta uhkauksestani huolimatta, en mennyt perjantaina töiden jälkeen uimahalliin, vaan aloin sen sijasta ruokatauolla kehittämään kroppaani kuumetta päivätorkuillani uskollisen ooppelini etupenkillä. Tästä johtuen lähdin jo kahvitunnilta pois töistä, ja painuin kotona suoraan pehkuihin nukkumaan tokkuraista oloani paremmaksi. Yllätyksekseni vointini parani jo lauantaina siinä määrin, että kykenin jo tänään suorittamaan perjantaina väliin jääneen pulikointituokioni Tuppukylän uimahallissa. Huominen uintireissu siirtynee tiistaille Mr. Puberteetin koulupalaverin vuoksi. 

Vaikka voinkin ihan ilolla teille ilmoittaa, että vaikka olenkin näiden nykyisellään terveellisempien elämäntapojeni myötä nyt ihan normaalipainoisten naiseläjien kirjoissa kaikkien kuudenkymmenenyhden kiloni voimalla, niin useimpien naisten tyyliin ihan täysin tyytyväinen en vartalooni kuitenkaan ole: Onko kellään mitään vinkkiä, kuinka tämän ikäinen nainen voi päästä eroon laihtumisen jälkeen vatsan seutuvilla rumasti roikkuvasta epäeroottisesta mahanahasta? Pystyykö sen vaikka jotenkin kiristämään selkäpuolelta, tai leikkaamaan vain yksinkertaisesti pois? Kyllä se masu silloin parikymppisenä vielä takaisin uomiinsa asettui lapsentekolihomisen jäljiltä, mutta mitäs nyt on tapahtunut, kun sama ilmiö ei käykään yhtä joutuisasti? Perin merkillistä.

Minun on kyllä nyt ihan pakko myöntää, ettei elämässäni ole tapahtunut mitään näitä massunahka-asioita jännittävämpää koko viikonloppuna. Kirjoitan huomenna lisää, jos ehdin. Eihän sitä koskaan tiedä, millaisiin seikkailuihin jännittävä putkimieselämä minut huomenna tempaa. Huoh.

Pyryharakka

kirjoittaja pyryharakka @ 1. Lokakuu - 20:02

Kuten olettekin varmaan huomanneet, olen viettänyt blogivapaan syyskuun, ja jatkan nyt amatööriputkimiestapahtumista kertoilemistani aina kun kykenen vielä töiden jälkeen tuottamaan sellaista tekstiä, jota kykenee tulkitsemaan ihan ilman psykoanalyytikon papereitakin.  Tosin täytyy myöntää, että työn tekeminen ei enää olekaan käynyt niin voimilleni, kuin ihan alussa: Olen nyt saanut matalat sokerini kuriin, eivätkä kädetkään ole enää sanottavammin oikutelleet totuttuaan ensin omituiseen työskentelyasentooni. Tällä viikolla sain myös toisen vasta valmistuneen amatööriputkimiehen avukseni päivä päivältä epätoivoisemmaksi käypää eristysurakkaani helpottamaan. Eli kaiken kaikkiaan elämäni on oikein hienosti mallillaan. Etenkin, kun sain tänään tietää, että työsopimustani jatketaan vielä lokakuun jälkeenkin, ilmaistuani samassa yhteydessä olevani valmis työskentelemään naapuripitäjän naapuripitäjässäkin asti. Kyllä nyt kelpaa!

Ajattelin aloittaa tämän bloginpidon tällaisella varsin suppealla terveyspainotteisella tiedotteella. Kuukaudessa ehtii sattua ja tapahtua kaikenlaista, mutta jääköön ne tapahtumat nyt sitten dokumentoimatta. Nyt särvin vielä perinteisen mokka-annokseni miettien samalla, jokohan huomenna hormonaalinen toimintani sallisi minun taas käydä naapuripitäjän uimahallissa töiden jälkeen? Huomisiin!

Pyryharakka

kirjoittaja pyryharakka @ 14. Syyskuu - 19:03

Vaikka olinkin mielessäni antanut itselleni luvan olla kirjoittamatta mitään koko syyskuun aikana, kirjoitan nyt kuitenkin itselleni muistutukseksi muutamia tapahtumia kuluneen kahden viikon ajalta:

Tapaus nro. 1: Työsopimustani on nyt jatkettu lokakuun loppuun, ja olen myös saanut lupauksen töiden jatkumisesta senkin jälkeen, sikälimikäli töitä nyt vain on tarjolla. En siis ilmeisesti olekaan täysin mitätön noin amatööriputkimieheksi.

Tapaus nro. 2: Naapuripitäjän lehti kävi nappaamassa liikaleuastani kuvan putkiremontteja käsittelevään artikkeliinsa:

warkauden-lehti-1392008

Selvittyäni kuvan näkemisestä aiheutuneesta järkytyksestä, olen hihittänyt sille itsekseni puolihysteerisesti viemäröidessäni ja eristäessäni: “Liikaleuka olennaisena osana nykyaikaista putkiremonttia”. Hysteeristä olotilaani lienee lisännyt vielä lauantai-iltainen pämppäysretkeni, josta toipuminen on ottanut yllättävän koville:

Tapaus nro. 3: Kävin siis lauantaina paikallisessa kapakassa kuulemassa, että vanha lapsuudenystäväni on kasvanut niin aikuiseksi, ettei enää viitsi keskustella kanssani, jonka jälkeen oijustin paikalliseen tanssipaikkaan tapaamaan vanhoja työkavereitani, huomatakseni siellä olevan käynnissä jonkinasteinen hevitapahtuma. Kotiin selvisin vasta neljän jäljestä ostettuani etnoravintolasta ison läjän pitsoja koko perheelle, ja hävitettyäni lapsille ostamani kalliit heviaiheiset t-paidat. Sunnuntai-aamu kuluikin sitten kyynelehtiessä tuppikullisen lapsuudenystäväni vuoksi: Vastahan se reilut kolmekymmentä vuotta sitten nappasi altani pois potan, jolle olin istumassa,  ja nyt minua ei enää tarvitse edes tervehtiä. Liekö isiltä peritty pomon paikka jouduttanut aikuiseksi kasvamista tähän suuntaan, vai voiko se kusi liristä tutunkin ihmisen päähän ihan itsekseen? No, enpä taida mokomasta enää piitata: Jospas se sitten neljän- viidenkymmenen vuoden päästä taantuu sen verran lapsen tasolle, että käy nykäisemässä portatiivin takapuoleni alta paikallisessa vanhainkodissa. Niitä aikoja odotellessa saa kyllä viettää auvoista aikuiselämäänsä ihan rauhassa duunareilta! Mhyh!!! NiiH!

Kahdessa viikossa on kyllä tapahtunut yhtä jos toistakin, mutta ei kuitenkaan mitään niin ihmeellistä, että jaksaisin niitä nyt alkaa ihan varta vasten muistelemaan. Taidanpa oikein siemaista kupillinen perinteikästä iltamokkaa, ja sitten aikaisin nukkumaan. Huomenna taas pitkä päivä liikaleuan esittelyä edessä!

Pyryharakka

kirjoittaja pyryharakka @ 2. Syyskuu - 19:50

Olen poikkeuksellisesti jättänyt kuukauden angstikirjoitukseni tällä erää kirjoittamatta, koska kirjoitan nykyään aina harvemmin ja harvemmin, josta syystä angstikirjoituksiani olisi siis luettavissa useammin kuin ennen, ja näin ollen joku saattaisi luulla elämäni olevan angstisempaa, kuin mitä se edes todellisuudessa onkaan. Vaikken tämänkertaista tunteideni syvyyttä tänne jaksakaan vuodattaa, voin mainita olevani taas ihan iloisella mielellä, vaikkakin tosin hivenen flunssainen. Sainhan työsopimukselleni kuukauden jatkoaikaa, ja lupauksen työn jatkumisesta, mikäli rakennettavaa naapuripitäjässä riittää.

Työssäni ei erityisesti ole tapahtunut mitään mullistavaa. Olenpahan vain saanut eristää eristämisen perään, enkä ole toimenkuvaani oikeastaan pistänyt pahakseni. Itsehän mainostin pomolle voivani ko. operaatiota suorittaa ihan vapaaehtoisesti. Eristystoimenpiteiden lomassa kerkeää myös hämmästellä ja kummastella kaikkea jännää, mitä tuollaisen viisikymmentä-luvun kerrostalon sisään mahtuu. Erityistä ihastusta minussa on herättänyt alkuperäiset, nyt pois puretut vessan kalusteet. Ooh! Kylläpä ne ennenvanhaan tehtiin kestämään. Roudasin jopa kolme vuosimallin 1957  arabian lavuaaria kotiin asti. Nyt ne ovat olleet likoamassa pihanurmikolla jo muutaman viikon Virtuaalimiehen kiusana, koska en kuitenkaan ole saanut aikaiseksi hangattua niistä tummentumia pois ennen varastointia.

antiikkia-antiikkia

 

Sain sentään itseni hillittyä tuomasta kotiin samana vuonna valmistettua pyttyjä, joita ihastelin kyllä työpaikalla. Otinpa oikein ja suoritin niille ihan ruumiinavauksenkin, ja ihmettelin jälleen kerran, kuinka yksinkertaisesta mekanismista on saatu nykyään niin monimutkainen. Entivanhaisen systeemin tilalle, jonka yksinkertaisuudessaan pystyi miltei kuka tahansa korjaamaan ja huoltamaan, on nykyään tungettu koko säiliön täydeltä pientä muovista sälää, jonka perimmäistä käyttömekanismia tajuaa tuskin kukaan ilman insinöörin papereita. Mahtaakohan kukaan tulevaisuuden putkimies päästä ihailemaan tämän remontin yhteydessä asennettuja tilpehööripyttyjä viidenkymmenenkahden vuoden päästä, kuten minä tänään. Epäilen vahvasti. Vieläkö muuten kukaan vessanpyttyjen vannoutunut ihailija muistaa tämän sivusta huuhdeltavan mallin:

palanen-suomalaista-kakkahistoriaa

Loppukadeettina mainittakoon, ihan jo rehellisyyden nimissäkin, että kyllä siihen on ihan varmasti sisuskaluja vaihdettu sen elinkaaren aikana useampaankin otteeseen. Mutta kyllä se sitten on niin hienosti muotoiltukin ja kaikkea!

Nyt taidan lopettaa tämän kertaisen paskahuussinpyttyhehkutukseni tähän, ja mennä suihkuun. Hiuksissani taitaa olla ainakin kilo villaa!

Pyryharakka

Ps. -Kimmeli- on valinnut Amatööriputkimiehen Päivien kimallusta 2 -blogin kuukauden blogiksi! Kiitos Kimmeli huomioimisesta!!!

Theme Design by Deeogee. Sponsored by Key West , Florida Keys, Dry Tortugas