Amatööriputkimies

Kirjoittaja pyryharakka @ 23. Tammikuu - 17:40

Pitänee kirjoittaa ihan itselleni muistutukseksi, että alan pikkuhiljaa tympääntyä kuoliaaksi.

Nyt, kun olisi aikaa tehdä kaikkea jännää, mitä töissä ollessaan ei ehdi, ei ole rahaa käydä edes uimahallissa tai kuntosalilla. Päivät ja viikot vain jatkuvat ja jatkuvat tismalleen samanlaisina, muodostaen hyvinkin paljon toisiaan muistuttavia tylsiä ja vielä tylsempiä kuukausia. Pientä virkistystä miltei täydelliseen epäonnistumiseen miltei täydellisen epäonnistuneessa elämässäni on tuonut tieto, että olen päässyt Tuppukylän opistolle hitsauskouluun, ja olenkin nyt odottanut jännityksellä, ehdinkö aloittaa sen ennen töihin pääsemistä. Täytyy ihan rehellisyyden nimissä myöntää, etten tällä hetkellä oikein osaa löytää elämälleni mitään tarkoitusta: Työtä tekevien varoilla loisiva vanha pummi.

Turhautumista lieveentääkseni olen lukenut kirjaa, joka on turhauttanut minua sillä, ettei psykologisesti nerokas kirjailija ole tarjoillut psykologisesti vähemmän nerokkaalle lukijalleen tarinansa inhokkia vadilla, vaan ilkeämielisesti osannut kuvailla kertomuksensa pahiksen tunteet siten, etten ylettömään tunteellisuuteen taipuvaisena  persoonana kykene olemaan tuntematta surua myös pahanpahanpahan sisaren puolesta, joka paskamaisella toiminnallaan lopulta tarkoittaa pelkkää hyväähyväähyvää, tuhoten samalla monen ihan oikean hyvänhyvänhyvän ihmisen elämän omansa lisäksi. Tarinan hyvähyvähyvä osapuoli kun taas muuttuu pahaksipahaksipahaksi ihan vain omimalla kaiken rakkauden ja ihailun, jonka eteen tämä pahapahapaha sisar tekee niin kovasti töitä, ihan tuosta vain, tekemättä yhtään mitään muuta, kuin syntymällä täydelliseksi. Eikö tämäntyyppinen kirjallisuus, joka pakottaa pahaa-aavistamattoman lukijan miettimään kolikon molempia puolia, pitäisi olla jo ihan perustuslaissakin kiellettyä? Vihaaminen kun on paljon helpompaa silloin, kun ei tarvitse miettiä vihansa kohteen inhimillisyyttä millään tavoin.

Taidankin mennä jatkamaan tämänkertaista kirjakärsimystäni. Ai niin kirjan nimi on Vihreän delfiinin maa, ja kirjoittaja Goudge, mikäli ketä kiinnostaa näinkin vanhahtavaa tekstiä alkaa lukea…

Pyryharakka