Archive for Kesäkuu, 2009

Kirjoittaja pyryharakka @ 29. Kesäkuu - 20:29

Tuhlasin tänään rahaa käymällä kampaajalla, ostamalla uudet farkut 70% alennuspöydästä, ja syömällä kiinalaisessa ravintolassa. Kaikki nämä vähäisetkin itsensäviihdyttämis-roponi kylvin luonnollisestikin opiskelupaikkakunnalleni. Lupaan pyhästi ostaa jotain tasapuolisuuden nimissä myös Tuppukylästä ja käydä paikallisessa etnoravintolassa pitsalla, mikäli nyt ylipäätään tulen enää tämän jälkeen saamaan mistään rahaa edes sitä vertaa. Kampaajalta ostamani hoitoaineen kylkiäisenä sain myös itseruskettavaa rasvaa: Varmuuden vuoksi kokeilen sitä ensin Mr. Puberteettiin maalaamallani läikällä, ennen kuin menen pilaamaan sillä itseni lopullisesti. Ihanan päiväni oli vielä kruunannut paska-auto, joka oli käynyt päivällä tyhjentämässä äyräitään myöten täynnä olevan paskakaivoni. Voiko elämä enää ihanammaksi muuttua?

En ole vielä jaksanut alkaa miettimään lupaamaani kotiputkimiehen abc:tä blogin sivuun, koska eilen olin nuutunut, ja tänään varsin kiireinen. Jonain päivänä sitten. Taidanpa mennä pihalle käveleksimään mokkakuppi kädessäni, ja sätkä huulessani. Siellä paistaa taas aurinko.

Pyryharakka

Kirjoittaja pyryharakka @ 27. Kesäkuu - 20:19

Olen juopunut.

Koska paikallisessa K-kaupassa oli meneillään fosterstarjous plussakortilla, erehdyin oikein ostamaan ko. olutta  kaksi sikspäkillistä kerrallaan. En voi mennä sata prosenttisesti takaamaan, montako olen jo juonut, mutta silti jääkaapissa on niitä vielä pelottavan monta jäljellä. Piru periköön kaljatarjoukset!

Paitsi, että olen juopotellut, olen myös aiemmin ajanut Virtuaalimiehen mankimopolla, ja leikannut nurmikkoa kuunnellen samalla heavymusiikkiia, ja saanut loistoidean blogin pitoon. Laitan tänne kuvan ajelustani, jahka saan sen omalle koneelleni Virtuaalimiehen kännykästä, ja loistoideaani alan toteuttamaan heti selvittyäni: Loistoideani käsittääkin sivun, jossa annan neuvoja maallikoille yksinkertaisimpien LVI-probleemien korjaamiseen ja ehkäisemiseen ihan omin avuin. Ooh! Aloitankin uuden sivun luomisen jo heti huomenissa!

Mikäli ette pane pahaksenne, jatkan nyt fostersurakkaani. Huomenna nähdään, mikäli nyt krapulapäissäni edes ylipäätään viitsin kirjoittaa!

Pyryharakka

Kirjoittaja pyryharakka @ 26. Kesäkuu - 22:29

Olen antanut periksi, ja menen heinäkuuksi koululle hitsaamaan. Ei siitä sen enempää.

Koska en ole tänä päivänä mystisen vatsakipuni vuoksi raskinut oleilla ulkona paistumassa, olen viettänyt aikaani you tubessa. Tavoistani poiketen en tänään liitäkään tänne kuvia itsestäni, vaan laitan kuunneltavaksenne muutaman näytteen lempimusiikistani:

YouTube Preview Image

Ooh! Sekin löytyi vuosien ja vuosien jälkeen! Olin jo miltei unohtanut osaavani liikuttua sienistä.

YouTube Preview Image

Tämä kuului murrosikäisenä suosikkiohjelmistooni Juicen muun tuotannon ohella.

YouTube Preview Image

Sitä piti kuunnella ja katsella oikein monta kertaa peräkkäin! Tämäntyyppisen korkeakulttuurin hienous avautunee parhaiten juuri syntyperäiselle savolaiselle.

YouTube Preview Image

Laila Kinnunen kuuluu ehdottomasti suosikkiartisteihini! En löytänyt tuubista suosikkikappalettani Kun, kuin tyttärensä laulamana, eikä se ollut sama, vaikka omana itsenään mielestäni ihan huippupersoona onkin. Laitoin siis tämän. Huomioikaa kuvankauniin Lailan rintavarustuksen perään haikeasti vilkuileva nuorimies! 

Nyt lopetan linkittämisen, ja lähden päästämään puhelimensa hukuttaneen Mr. Esipuberteetin arestista, jossa se on eilisillasta asti ollut miettimässä tekosiaan:

arestissa

Jokohan nyt muistaa ottaa kännykän taskustaan pois uimaan mennessään?

Pyryharakka

Kirjoittaja pyryharakka @ 25. Kesäkuu - 20:11

Kävin heti aamusta työhaastattelussa opiskelupaikkakunnallani: Haastattelu sujui oikein hyvin, aivan kuten ne muutkin tähän astiset älylliset ilotulitukseni ovat tupanneet sujumaan, ja minulle luvattiin töitä heti, kun töitä on. Soitin myös naapuripitäjään eristäjän paikasta, ja luvassa saattaisi ollakin reissuhommia ensi syksynä. Lienee sanomattakin selvää, etteivät nämä argumentit helpota ensi kuussa tyhjänpäälle jäämistäni millään tavalla. Alan siis heti huomenissa etsimään kiltisti siivoojan hommia itselleni. Hoitajana työllistyisin samantien, mutta siihen rumbaan en enää aio ryhtyä. 

Työhaastatteluni kunniaksi varasin itselleni kampaajan, joka ei viimeksi tahtonut väkisin leikata hiuksiani kaljuksi omien mieltymystensä mukaan, vaan teki kiltisti niinkuin käskettiin. Kaikille tätä blogia säännöllisesti lukeville kampaajille tiedoksi, että olen valmis ajamaan kahdeksankymmentäviisi kilometriä suuntaansa ihan vain siksi, että tahdon itse päättää, minkälaista turjaketta päässäni kannan. Sitäpaitsi hamppu ja putkimies sopivat yhteen vallan mainiosti!

Nyt menen syömään ja mulkoilemaan järveen kännykkänsä hukuttanutta Mr. Puberteettia julmasti. Edesvastuuton ipana!

Pyryharakka

Kirjoittaja pyryharakka @ 22. Kesäkuu - 21:30

Olen soitellut ympäri pitäjiä työpaikan toivossa, ja saanut jopa kutsun työpaikkahaastatteluunkin opiskelupaikkakunnalleni torstaiksi. Tämän toimenpiteen suoritettuani siivosimme Mr. Puberteetin kanssa, ja nyt olemmekin lapsuudenystäväni kanssa tiivistäneet kahdenkymmenen vuoden tapahtumat kolme tuntia kestäneeseen juorutuokioon: Olipa se mukavaa ja terapeuttista! Ehkäpä se tutkimus, jonka mukaan juoruilu edistää naisen terveyttä, pitää sittenkin paikkansa, ja minähän en oikeastaan ole viimeisen kahden vuoden juoruillut juuri ollenkaan. Miehet kun eivät oikeastaan osaa puhua juurikaan muusta, kuin niistä iänikuisista pölykapseleitaan ja pakosarjoistaan.

Nyt juorukiintiöni täytettyäni lähden hakemaan Kaapon sisälle tuolta itikoiden ruokana olemasta, ja jotain voisi vielä ehkä syödäkin. Huomisiin!

Pyryharakka

Kirjoittaja pyryharakka @ 21. Kesäkuu - 18:30

Ooh! Tunnen itseni ihan erityisen kauniiksi tänään. Heräsin aamulla virkeänä jo ennen yhdeksää, ja aloin heti piirtelemään naamaani, ja samoilla linjoilla onkin sitten jatkettu koko päivä: Olen vaihdellut asukokonaisuuksia ja levittänyt aina uuden kerroksen pakkelia haalistuneiden päälle, ja nyt oikein vielä värjäsin hiuksenikin ja kaikkea. Koska moinen vaivannäkö olisi aikamoista ajanhukkaa pelkästään torpassa ja tiluksilla kierrellessä, olen ottanut itsestäni läjäpäin kuvia, joita olen sitten lähetellyt ympäri nettiä. Niin, ja näkiväthän Tuppukyläläiset minut tänään kaupungillakin käydessämme paikallisessa etnoravintolassa kebabilla ja pitsalla! Tässä teillekin todisteita kohtauksestani:

piirroshienosteleva-putkimiespariskunta

Kaikille tiedoksi, että viimeisessä poseerauksessa esiintyvää, seuraamme häpeilevää Virtuaalimiestä on photoshopattu: Sillä ei oikeasti ole punaisia silmälaseja, tekoviiksiä ja -partaa, eikä persiljaa korvissa. 

Nyt sykkeeni alkaa pikkuhiljaa tasaantumaan: Taidanpa juoda kupillisen mokkaa, ja mennä pihalle katsomaan, mitä muut siellä touhuavat. Huomisiin!

Pyryharakka

Kirjoittaja pyryharakka @ 20. Kesäkuu - 19:41

Vakaa aikomukseni oli kyllä kirjoittaa eilen, mutta koska tulin juovuksiin nautittuani keskiolutta, en jaksanut, enkä varmaan olisi enää edes osannutkaan.

Vietimme juhannusjuhlia kahdestaan Virtuaalimiehen kanssa grillaillen ja tiluksia kierrellen pienessä pierussa, valettuamme ensin kivijalkaa autotalliin kera riitelyn ja äksyämisen. Ilta oli kaikin puolin oikein onnistunut ja mukava, ja piirsinkin kivijalkaan juhannusmuistoksi S <3 M -hieroglyfin. Nyt rakennuksen perustuksista löytyy vaikka mitä tietoa tekohetkeltä tulevien sukupolvien arkeologien ihmeteltäväksi: Humalaisen emännän heikkona hetkenään piirtämät nimikirjaimet, vuosiluku 2009, käteni jälki, molempien jalkojeni jäljet, sekä Mr. Puberteetin sinne hedelmällisyyden symboliksi piirustama hämähäkki väärinpäin. 

Hyvästä kelistä johtuen Kaapokin pystyi olemaan koko päivän ulkosalla. Tässä näette sen juhannusjuhlintaa:

juhannuspupu

Vaikka se onkin varsin ronkeli syömään ulkona mitään, niin sille kädestä annetut voikukan lehdet kelpaavat ilmeisesti siksi, että se luulee meidän ostaneen ne kaupasta.

Tänään olemmekin sitten viettäneet sellaista ihan tavallista krapulapäivää sängyn pohjalla. Nyt juon kupillisen mokkaa, ja haen sitten Kaapon tuolta vesisateesta sisälle. Hauskaa juhannusta!

Pyryharakka

Kirjoittaja pyryharakka @ 18. Kesäkuu - 20:56

Tylsä päivä eilen, en kirjoittanut. Tarkemmin jos asiaa ajattelee, niin melko tylsä päivä tänäänkin, enkä voi edes juoda olutta, koska perilliseni liihottaa kaupungilla. Juon siis mokkaa, ja suunnittelen meneväni nukkumaan, onhan sitä ohjelmaa siinäkin. Hyvää yötä siis.

Pyryharakka

Kirjoittaja pyryharakka @ 16. Kesäkuu - 22:16

Olemme viettäneet varsin rattoisan iltapäivän tiluksia kitkien. Laitan tähän yhteyteen muutaman kuvan tästä koko perheen voimalla järjestetystä ulko-ilmatapahtumasta:

vesakossa

Mr. Esipuberteetti vesoi koko ojan puhtaaksi pajuista, ja muistakin mielenrauhaani jo pidemmän aikaa häirinneistä haittatekijöistä. Nuorimmaiseni on myös isoveljeään pätevämpi kitkijä, koska se malttaa pitää korvansa auki, kun kerron, mitä kasveja pitää penkissä säästää. Mr. Puberteetille annoin ko. toimesta lopputilin jo muutaman minuutin kaksin käsin repimisen jälkeen: “Ai pitääks näistä jotain säästääkin?”

terapiassa1

 

Puutarha-arkkitehti itse hämmästelemässä kullerohävikkiä.

pihlajavauva

 

Virtuaalimieskin osallistui aktiviteettiin hakemalla minulle ihan omatoimisesti metsästä kaksi uutta pihlajaa, ja istuttamalla ne haluamilleni paikoille, sekä toimimalla koko projektin ajan yleismies jantusena.

nurtsin-leikkaaja

 

En ole ihan sataprosenttisen varma, tahtooko Mr. Puberteetti julkaistavan itsestään kuvaa, jossa se ihan oikeasti tekeekin jotain hyödyllistä. No, luotetaan siihen, etteivät sen kaverit ole kiinnostuneita lukemaan amatööriputkimiestä.

mokkatauko

 

Mr. Esipuberteetti mokkatauolla.

koiran-hoitaja

 

Myös tässä kuva, jonka julkaisukelpoisuudesta en voi mennä takuuseen.

Kaiken kaikkiaan iltapäiväni on ollut sata kertaa mukavampi, kuin pelkkä netissä tylsistely. Pakottakaa minut ylös sängystä huomennakin! Sängyssä makaaminen on varmin tapa saada itsensä taas masentumaan: Ei saa jäädä tuleen makaamaan. Tarkemmin ajateltuna tuolla ulkona on vielä vaikka mitä nyhtämistä, ja sitä kun tuppaa vielä tulemaan koko ajan lisääkin. Huomisiin!

Pyryharakka

Kirjoittaja pyryharakka @ 15. Kesäkuu - 20:27

Kävin tänään työkkärissä kuulemassa, että siivoojan töitä löytyy heinäkuuksi, ja rekryfirmassa sanomassa, että voin ottaa heinäkuulle reissuhommiakin, mikäli niitä sattuu omalta alalta löytymään. Tämän kunniaksi kävin katselemassa uusia farkkuja itselleni jostain merkillisestä syystä isoksi virahtaneiden tilalle, mutten löytänyt mieleisiäni, joten söin sitten paikallisessa kahvilassa mustikkapiirakkaa kera ison kupillisen kahvia. Ostin myös uusia meikkejä Citymarketin alennuskorista. Tilusten kitkemistä en ole voinut jatkaa tänään vesisateen vuoksi. Siinäpä se tämäkin päivä pähkinänkuoressa. Olen totaalisen turha ja turhamainen naiseläjä.

Nyt mokkaa ja aikaisin nukkumaan. Josko huomenna soittelisin huvikseni opiskelupaikkakuntani LVI-pyhätöt läpi ihan ajankulukseni? Huomisiin!

Pyryharakka

Theme Design by Deeogee. Sponsored by Key West , Florida Keys, Dry Tortugas