Archive for Marraskuu, 2008

Kirjoittaja pyryharakka @ 30. Marraskuu - 19:08

Tänään on torpan sisustuksessa tapahtunut hirveästi kaikkea, vaikken itse olekaan varsinaisesti paljoa vaikuttanut asiaan. Virtuaalimies se yhteistä kotiamme on touhunnut koko päivän, ja täällä alkaa oikeastaan tuntumaan aika kodikkaalta, jahka ensin opin muistamaan missä mikäkin tavara sijaitsee. Oikeastaan on ihan hirveän hyvä olo, kun enää ei mikään muistuta minua ällöttävistä Kaikkivaltiaan hallinnoimista vuosista ja sairaudesta. 

Sensijaan, että olisin aktiivisesti auttanut Virtuaalimiestä tässä projektissa, olen värjännyt hiukset ja keimaillut peilin edessä niitä laittelemassa ja kihartamassa. Me putkimiehet saatamme aina toisinaan olla hyvinkin laiskaa ja itserakasta porukkaa.

Nyt menen leipomaan pohjan poropitsaa varten ja alan valmistautumaan henkisesti huomiseen työhaastatteluun. Pitäkää peukkuja! Siihen työhaastatteluun siis, eiköhän se pitsapohja onnistune ihan omalla painollaan.

 Pyryharakka

Kirjoittaja pyryharakka @ 29. Marraskuu - 18:10

Olen käyttänyt aamupäiväni uppoutumalla siskoni oraksen suihkuhanan arvoitukselliseen maailmaan ja upouuden vauvan vaippojen vaihtamiseen. Molemmat toimenpiteet sujuivat hieman hapuillen: Vaipanvaihto siksi, että taidot ovat päässeet ruostumaan tässä yli kymmenen-vuoden aikana, ja hanan korjaus siksi, että sillä saralla ei taitoa ole edes vielä päässyt kertymään. 

Parhaillaan seuraan vierestä, kun siideriä latkiva Virtuaalimies purkaa viimeisiä tavaroitaan torppaan. Siitä se yhteiselämä alkaa.

Pyryharakka

Kirjoittaja pyryharakka @ 28. Marraskuu - 20:37

Varsin  jännittävä päivä. Käydessäni eilen illalla mol:in sivuilla, silmiini osui eristäjän paikka naapuripitäjässä. Soitin sinne heti aamulla, ja sovimme työhaastattelun maanantaiksi. Ainoa huono puoli ko. paikassa on se, että joudun olemaan reissun päällä viikot, eli Virtuaalirakkaus Virtuaalimiehen kanssa saattaa jatkua edelleen. Tällä kertaa vain niin päin, että Virtuaalimies mesettää torpassa ja amatööriputkimies tien päällä. No. Eipäs nyt mennä asioiden edelle, odotetaan nyt ensin maanantaihin, ja suunnitellaan tulevaisuutta vasta sen jälkeen, voihan se olla ettei minulle mitään töitä edes tarjota.

Kävin koululla etsimässä puoli päivää osia, ja asensin patterin seinään. Kerkesin jo asentaa kannakkeitakin ja taivutella putkia, kunnes huomasin, että loppui taas päivä kesken. Jatkan siis ensi viikolla tätä hapuilevaa toimintaani.

Nyt menen jatkamaan sen viimeisen Virtuaalimiehenodotuspitsan leipomista ja juomaan lahden sinistä virvoitusjuomaa. Uusi elämä alkaa tänään kymmenen maissa. Pitäkää peukkuja, ettei tästäkin suhteesta tule samanlainen pannukakku, kuin niistä kaikista edellisistä. Vähän pelottaa ja arveluttaa, mutten anna sen liiemmälti häiritä elämääni.

Pyryharakka

Kirjoittaja pyryharakka @ 27. Marraskuu - 17:43

Olen rakentanut Tuppukylän uuden, hienon uimahallin loppusilausta vaille valmiiksi! Putkimiesten puolesta ei mene enää kauaakaan, kun siellä voidaan vääntää hanat auki, ja laskea altaisiin vedet. Käytin tänään aikaani pällistelemällä kaikkia hienoja vempeleitä ja asennuksia yrittäen samalla miettiä mikä lämmönsiirrin ja pumppu ja venttiili ja paluuputki kuuluu ja minne. Täytyy ihan rehellisyyden nimissä myöntää, etten tainnut vielä ihan kaikkea sisäistää. Loppupäivästä sitten kiinnittelinkin peitelaippoja kaikkialle, mihin vain putoamatta yletin. Siitä huolimatta että tuntuukin mukavalta, kun projekti alkaa olla loppusuoralla, niin se tarkoittaa sitä, että minulle ei nyt toistaiseksi ole käyttöä työelämässä. Pitänee jatkaa hyvin sujuneita harjoituksiani koululla. Olen jo suunnitellut tekeväni oikein portfolion ja kaikkea. Elämässä ei pidä lannistua, vaikka rakennustoiminta luonnollisesti lakkaakin koko Suomesta samana päivänä, kun valmistun.

Taitaa olla perinteisten iltakahvien aika. Tänään vietämme Virtuaalimiehen kanssa viimeistä iltaamme virtuaalimaailmassa, huomenna tästä uudesta poikaystävästäni sulkeutuukin ihan oikea elävä mies elävää elämäämme elämään. Kaikkea sitä.

Pyryharakka 

Kirjoittaja pyryharakka @ 26. Marraskuu - 18:58

Ihana päivä! Osasin jo asentaa putkia siististi melko vähällä ähkimisellä, ja eräs koulumme uusista amatööriputkimiehistä luuli minua huomattavasti nuoremmaksi, kuin todellisuudessa olenkaan. Voitte siis ihan huoletta kutsua minut asentamaan kylpyhuoneidenne vesi-kalusteita, lupaan olla ähkimättä ja sotkematta paikkoja tarpeettomasti. Kotimatkanikin sujui huonosta ajosäästä huolimatta ihan rattoisissa tunnelmissa musiikkia kuunnellen ja putkimiesasioita miettien. Loistokkaan päiväni olisi voinut vielä kruunata viikonloppuna tilaamani elloksen paketti seksikkäine vaatteineen, mutta ehkä moinen onni olisi jo mennyt ihan överiksi, ei makeaa mahan täydeltä.

Jos ette pane pahaksenne, tanssahtelen nyt suihkuun ja illalla ajoissa nukkumaan. Huomenna töihin taas.

Pyryharakka

Kirjoittaja pyryharakka @ 25. Marraskuu - 19:38

Koululla asentamassa jälleen. Epäilykseni jonkinasteisesta tarkkaavaisuushäiriöstä vahvistuivat, kun aamupäivän aikana vääntelin kupariputkia pilalle, koska ympärillä pyöri taas porukkaa ja hommat alkoivat sujumaan loistavasti vasta sen jälkeen, kun kuhina iltapäivällä hiljeni.

Voiko lääkäri määrätä potilaalle ADHD-lääkettä, mikäli tämä kuvailee vääntelevänsä putkia ihan väärään suuntaan sosiaalisissa tilanteissa, vai voisinko auttaa itse asiaa kuuntelemalla väännellessäni Loiria ja olemalla masentunut, ihan niinkuin silloin hitsauspäivänäkin? Vai kirjoittako lääkäri minulle lääkityksen sijasta M1-lähetteen, mikäli menen kuvailemaan edellämainittua oirehdintaani ja keksimääni kotikonstia vastaanotolle, vaikken tätä tehdessäni edes tarkastelisi vastaanottohuoneen pieleen mennyttä lavuaarin kannakointia suupielet irvokkaasti nytkähdellen?

Taidanpa jättää lääkärireissun väliin tälläerää, ja tyytyä keittämään itselleni ja pojille iltakahvit.

Pyryharakka

Kirjoittaja pyryharakka @ 24. Marraskuu - 18:38

Aika normipäivä. Myöhästyin töistä puolitoista tuntia ja olin töissä pidempään puolitoista tuntia. Podin jostain merkillisestä syystä eristäessäni huonoa omatuntoa siitä, että olin jättänyt muutaman sauman teippaamatta eräästä paikasta, missä ne olisi nimenomaan pitänyt teipata. Jos elämässä ei juuri parhaillaan ole suuria murheita, voi niitä keksiä ihan itse. Jos ei sitten muusta, niin muutamasta pinnoitteen alle jääneestä teippaamattomasta kohdasta.

Menen huomenna ja ylihuomenna koululle jatkamaan asennuksen voittokulkua. Jahka saan kalusteasennukset harjoiteltua, aion asentaa muutaman patterin seinään putkineen kaikkineen.

Koska minulla ei juuri nyt ole oikeastaan mitään tämän kummempaa raportoitavaa, menen ottamaan koirat sisään, ja lähden kierrokselleni nettiin. Taidanpa oikein mennä sivistämään itseäni Cityn suljetulle osastolle, siellä kun on aina yhtä rakentavaa ja ahaa-elämyksiä tuottavaa materiaalia tarjolla. Moikka!

 Pyryharakka 

Kirjoittaja pyryharakka @ 23. Marraskuu - 17:45

Koska myrsky katsoo nyt parhaaksi katkoa jatkuvasti nettiyhteyttäni, kirjoitan päivän tapahtumat lyhyesti, mikä onkin varsin helppoa, koska tänään ei ole tapahtunut yhtään mitään. Olenpahan vain maannut sängyssä peiton alla pelaten internet-yhteyden puuttumisen vuoksi spiderpasianssia ja yrittänyt kärsivällisesti selittää ääliömäisille koirilleni, miksi niitä ei juuri tänään ole syytä pitää ulkona myrskyssä. Virtuaalimies lähti aamulla ajamaan viimeistä kertaa Pohjoisnavan kirkonkylälle tullakseen perjantaina kotiin lopullisesti.

Pitäkää peukkuja, että torpan katto on paikoillaan vielä huomennakin, ja että Virtuaalimies selviää ehjänä matkastaan. Heippa.

Pyryharakka

Kirjoittaja pyryharakka @ 22. Marraskuu - 18:08

Zoomaa

Kuten me kaikki oikein hyvin tiedämme, me putkimiehet pukeudumme toisinaan mielellämme minihameisiin. Olen tänään käyttänyt perinaisellisesti tuntitolkulla ainutkertaista elämääni tutustumalla elloksen ja joseffsonin tuotevalikoimiin, ja nyt minulle tuleekin postin mukana paitsi yllä kuvassa esitelty hame, niin myös pitkävartiset nahkasaappaat ja ihana, vaikkakin tuhottoman kallis neulepaita, sekä suurella todennäköisyydellä kaikkea muuta, jota en tässä yhteydessä enää edes muista tilanneeni. Ellostilini ei siis enää loju käyttämättömänä, siis yksi huoli vähemmän elämässä.

Parhaillaan juon niitä lahden sinisiä virvoitusjuomia, jotka minun kuului juoda eilen onnenhuumassani hienon asennustyöni päätteeksi ja mietin, missä ihmeen välissä minulla on mahdollisuus pukeutua minihameeseen. Onko sellainen vaatekappale edes kovinkaan käytännöllinen työvaate putkienmutkien eristäjälle??? No. Väliäkö hällä. Kippis!

 Pyryharakka

Kirjoittaja pyryharakka @ 21. Marraskuu - 18:41

Etsittyäni ensin puoli päivää koululta osia ja työkaluja, asensin lavuaarin ja suihkuhanan, ja ehdin jo aloittaa putkienkin asentamista, kunnes aika loppui kesken. Olisi pitänyt ihan malttaa lähteä aamulla ajoissa koululle, mutta lämpöisen Virtuaalimiehen sylistä oli suorastaan mahdottomuus nousta ajallaan. Mikä siinä muka oli niin vaikeaa viime keväänä? Ja kuinka olen nämä toimenpiteet oppinut kesän aikana ihan vain putkia eristämällä? Osittain tämä neroudenpuuska varmaankin selittyy eristämisen sijasta ihan sillä, että koska me putkimiehet saatamme asentaessamme olla hyvinkin pelottavaa sakkia, kukaan ei uskaltanut tulla koko päivänä esittämään auliita neuvojaan minulle. Sain touhuta ihan itsekseni koko päivän. Hidasjärkisenä ihmisenä opin parhaiten, kun saan ihan itse miettiä ja pähkäillä rauhassa, mitä olen ryhtymässä tekemään ja kuinka, ilman että siinä joku seisoo vieressä minua pakkosivistämässä niska paviaanin perseen tavoin punoittaen. 

Ooh! Olen niin innoissani, että alan juomaan lahden sinistä virvoitusjuomaa oikein urakalla ja suutelen kertaalleen Virtuaalimiestä. Tehkää tekin niin!

Pyryharakka

Theme Design by Deeogee. Sponsored by Key West , Florida Keys, Dry Tortugas