Amatööriputkimies

Kirjoitan nyt, kun kerran sattui liikenemään tällainen ylimääräinen vapaahetki.

Kuten tulin tuolla edellisen postaukseni kommenteissa maininneeksikin, olen pyörittänyt viime viikot Tuppukylällä mustikkamafiaani niin suurella antaumuksella, etten ole juurikaan ehtinyt netissä notkumaan, vaan miltei kaikki aikani on mennyt…

…tämäntyyppiseen hikiseen tyhjäntoimitukseen. Edellämainittua uutuustuotetta olenkin saanut nosteltua varvikosta jo himpun verran vajaat kuusikymmentä litraa. Asiakkailta perimilläni suojelurahoilla ostin muunmuassa ihkaoikean esabin automaattimaskin, helpottaakseni raivokasta puikkohitsausharrastetoimintaani koulussa: Vakaa aikomukseni nimittäin on suorittaa luokat putkelle siinäkin lajissa, koska vakaa aikomukseni on jatkaa uraani amatööriputkimiehenä siihen asti, että minulla on tarkoin harkitsemani ammattitutkinto suoritettu. Putkiluokat tukenevat tätä vakaata aikomustani, niissä hommissa kun käsittääkseni moiset paperit tarvitaan, ja hakemuksenkin olen jo laittanut sisään paikalliselle yhtiölle. Suuruudenhulluus ja vakaa-aikomuksellisuus kunniaan!

Paitsi, että olen mustikastanut ahkerasti, olemme Virtuaalimiehen kanssa käyneet myös korjaamassa taannoisen myrskyn tuhoja tätini pihasta: Siellä tuuli oli nimittäin käynyt kaatamassa näin valtavan…

…koivun, jonka  rohkea Virtuaalimieheni rympsäytti takaisin paikoilleen. Ihan rehellisyyden nimissä täytyy myöntää kuvassa esiintyvän tolppa-apinankin osallistuneen osittain savottaan. Melko valikoiva myrsky muuten: Kaatoi tuon niin hurjan jättiläisen, että vieressä nököttänyt kivenmöhkälekin siirtyi paikoiltaan, mutta jätti kivellä olleet ruukkukukat pystyyn, mutta ehkäpä se Asta sitten naisena osaa arvostaa herkkiä kukkasia ollessaan raivoissaankin. Mene ja tiedä.

Ainakin noin valtavasta rungosta saa kaikkea kivaa tällaista…

…elämäntilannetta elävään grillikatokseemme. Mikäli ketä kiinnostaa, se on muuten, näin taantumatyöttömyysvuosiemme kunniaksi, tehty kaikesta mahdollisesta hylkytavarasta, kuten jäte-, ja purkutiilestä ja metsässä vuosia töröttäneestä tuulenkaadonpuolikkaasta. Kukapa muuten arvaa, mistä materiaalista on kyhätty kuvassa näkyvä huuva ja piippu? Aika hauska, joskin melko vaivalloinen projekti kaikkineen.

Nyt kiireet alkavat jo vähän helpottaa, piskuiset epäspanielit, Sera ja Pipakin, kun ovat jo lähteneet uusiin koteihinsa remeltämään. Ovat kuulema pärjänneet maailmalla oikein hienosti. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka muutaman vuoden päästä, ensimmäisen kerran koiranpitohistoriani aikana, teettäisin pennut tällä yhdistelmällä ihan tarkoituksella, ja jätän yhden huolella valitsemani pennun asuttamaan torppaa ja tiluksia: Uroskoira ja Sankarikoira kun alkavat silloin olla  jo eläkkeellä, eivätkä varmaankaan enää jaksa aiheuttaa harmaita hiuksia omistajilleen, kuten parhaimpina työvuosinaan ovat tehneet.  

Tähän loppuun voisin vielä kertoa käyneeni maanantaina Tuurin kyläkaupassa tuhlaamassa vihoviimeiset mustikkarahani pahvimukeihin ja mutanaamioihin. Takaisin ajelimme pikkuteitä pitkin, ja koska sitä mukavaa, joskin ärsyttävästi jankuttavaa navigaattorin naista…

 …sattui tuuraamaan tämän näköinen ärsyttävästi jankuttava kartanlukija, olimme kotosalla vasta yöllä. Mutta hauska reissu sinäällään, kyllä siellä päin sitten vaan riittää sitä kaunista maaseutua katseltavaksi.

Mutta mikäli ette pane pahaksenne, koetan nyt alkaa rauhoittumaan dramaattisesta mutakylvystäni: Päätin nimittäin tavoistani poiketen kokeilla upouutta kokovartalomutanaamiotani keskellä viikkoa, ja siinä samalla röhvätä naamiot myös kasvoihin ja hiuksiinkin: Olin tämän kaiken tehtyäni, kauttaaltaan vihreänä ja musta pipo päässäni, sanalla sanoen niin omituinen näky, että jopa rauhallinen Virtuaalimies nauroi katketakseen tullessani tarjoamaan selkääni mudattavaksi. Mutta koska meidän amatööriputkimiesten elämässä moinen hulluus on vielä aivan liian tavanomaista, lienee aivan oikeutettua päättää se siihen, että vesipumppu simahtaa juuri sillä hetkellä, kun moista kostyymia aletaan pestä pois, ja että kauttaaltaan vihreä amatööriputkimies hetken asiaa tuumailtuaan painuu pihalle räystästipun alle peseytymään? Saattaa kuulostaa hullulta, mutta itseasiassa oloni tämän luontaishoidon jäljiltä on aivan ihana ja virkistynyt! Kyllä täällä maalla sitten vaan voi harjoittaa kaikkea hulluutta, mitä siellä kaupungissa ei välttämättä ilkeäisi.

Pyryharakka

Kuten jokainen varmasti otsikosta voi päätellä, olen nyt luokkahitsari! Sain perjantaina ilokseni käteeni tällaisen paperin palkinnoksi mallikuvaukset ja taivutuskokeen läpäisseestä hitsikuningattarestani. Olen suoritukseeni enemmän, kuin tyytyväinen, vaikka olen aika varma siitä, että tuollaisen ritirimpsun ulkoa oppiminen mahdollisia tulevia työhaastatteluja varten saattaa olla vielä vaikeampaa, kuin itse luokan hitsaaminen: Luuletteko, että ko. tilaisuuksissa riittäisi ihan jos sanon vain olevani pätevöitetty tekemään miltei mitä tahansa, mitä kaasupillit kourassa voi tehdä, asennossa missä hyvänsä? No oli rimpsu mikä hyvänsä, olen enemmän, kuin iloinen kolmessa kuukaudessa saavututtamastani maagisia kirjaimia ja numeroita sisältävästä paperinpalasta: Alkuperäinen suunnitelmahan oli ainoastaan oppia hitsaamaan pitäviä kaasusaumoja. No nyt niitä ainakin tulee.

Paitsi, että olen hikoillut koululla, myös koti-elämäni on ollut varsin läkähdyttävää. Tästä vapaa-ajan harrastetoiminnasta voisin laittaa todisteeksi…

…tällaisen dokumentin grillikatoksemme tämänhetkisestä elämäntilanteesta. Aika ahkeraa rotua nuo Virtuaalimiehet, vaikkakin voisivatkin täällä savossa asustellessaan opetella kommunikoimaan ohjeita antaessaan selkeämmin, kuin murahtelemalla: Me savolaiset kun ei pelkkää elekieltä käsitetä. Esimerkkinä mainittakoon Savonkieliset ohjeet  siirtotilanteisiin: “suattasit siirtee vasemmalle tae oekeelle, tae  mihin tahhaan nokkaes näöttää, tae olla siirtämmättännii”. Kukapa siitä nyt ei ymmärtäisi, mitä ollaan tekemässä. Ilmeisesti siellä Lapissa rakennusprojektit sitten toteutetaan kokoontumalla jonain aamuna sen enempiä sopimatta tyhjälle tontille ja muutaman kuukauden päästä siinä samalla paikalla on kuusikerroksinen kerrostalo, johon asukkaat muuttavat ilman sen kummempia sopimatta heti työmiesten häivyttyä omille teilleen.

Murahtelusta ja urahtelusta saankin muuten oivallisen aasinsillan seuraavaan aiheeseen, eli…..

…epäspanieliduon kasvuun ja kehitykseen. Niillä alkaa olla aivan hirvittävä vauhti päällä, ja ne taitavat jo olla ainakin kymmenen kertaa suurempia, kuin viimepostauksessani. Ja kuten seuraavasta…

…kuvasta voitte päätellä, niillä on jo ihan oikein hampaatkin suussa: Vähän kyllä käy Idioottikoiraparkaa sääliksi, vaikka itse omalla moraalittomuudellaan onkin tilanteen aiheuttanut. Uroskoiran moraalittomuudesta en tässä tilanteessa ala edes spekuloida, se kun levitti muutama viikko sitten itiöitään ihan naapuriin asti. Hyi! Vaikka toisaalta…

…niin, no. Tiedätte varmaan, mitä tarkoitan…

Nyt taidan yrittää oikaista käppyrään painuneen ruotoni hetkiseksi ennen huomista touhuamista: Olen tänään kiipeillyt louhikossa keräämässä yli kaksi kiloa vattuja pakasteeseen, ja jospas sitä huomenna kävisi katsomassa mustikoita, nekin alkavat jo aurinkoisilla paikoilla olla kypsiä. Seisokoon rakennusprojekti sen aikaa minun osaltani. Kyllä elämä vaan sitten välillä voi olla mukavaa!

Pyryharakka

Ajattelinpa nyt kirjoittaa näin epäspanieleiden ensimmäisten pyöreiden viikkojen kunniaksi pienen raportin: Ne ovat kasvaa hutkahtaneet aika mahtaviksi möhömahoiksi, ja opettelevat parhaillaan käyttelemään raajojaan tuolla pentukopassa: Nyt ne osaavat jo oikein polkea mopoa käyntiin, kun niitä rapsuttaa kyljestä! Kyllä ne sitten vaan on Neroja! Viikon ainut huolenaihe noin kennelinpitäjän ominaisuudessa, on ollut Idioottikoiran eilen alkanut ruokahaluttomuus, jonka sain tänään laukaistua syöttämällä sille lusikalla kissanruokaa ja kananmunia. Saatuaan taas hanat auki, se jo muutaman tunnin päästä söi iltaruokansa oikein ahmimalla: Mahtoiko sille raukalle tulla huonous helteen ja ahkeran imetyksen vuoksi? Mutta katsokaa nyt, kuinka hienoja pentuja se taas on saanut aikaan:

Musta pentu on jo oikein saanut uuden omistajankin ja kaikkea: Se lähtee citykoiraksi, ja sen nimi on nyt Pipa. Pandapennulla on kyllä riittänyt kysyntää kovasti, mutta mitään varmaa ei ole vielä sovittu. Kuvan kolmaskin pentu alkaa olla piakkoin luovutusikäinen, siitä en aio periä varausmaksua.

Tässä vielä muutamia otoksia iltojenne ratoksi:

Itse kennelinomistajan uutiset ovat köyhänlaiset: Se kun on vain touhunnut niin kotona, kuin koulussakin, kastaen unelmien prinssinään toimineen Virtuaalimiehen keralla upouuden grillin toimintaan Juhannuksena:

…ja annettuaan itselleen auringossakellintäluvan ainoastaan eilen. Koululla jatkuu armoton kaasuhitsaus. Eipä tässä juurikaan sen kummempia.

Mikäli ette pane pahaksenne, niin alan piakkoin nukkumaan heti käytyäni kylmässä suihkussa: Sementin sekoitus käsityönä kuudenkymmenen  asteen kuumuudessa saattaa toisinaan olla yhtä rasittavaa, kuin kahden koiranpennun imetys. Tsau!

Pyryharakka

Ensinnäkin tiedoksenne, etten ole jättänyt kirjoittamatta silkkaa laiskuuttani ja tyhmyyttäni, vaan ihan päinvastoin: Olemme olleet viime viikot tiilitehtaan mieheksi muuttuneen Virtuaalimiehen kanssa varsin kiireisiä ihan siksi, että saimme jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä pakkomielteen grillikatoksen rakentamisesta töitten ja ahkeran amatöörihitsauskoulun ohella. Tässä todisteeksi arkisesta aherruksestamme kuva tulevan keittokotamme tämänhetkisestä elämäntilanteesta:

  …Ja taidanpa vielä liittää tähän kuvan…

…viime päivinä koululla kyhäämästäni hitsausharjoitus-saumaroskiksesta, jota olen värkännyt irti leikkaamistani harjoitussaumoista, odotellessani ensiviikolla alkavaa kaasuvaivojenkorjaamis-sessiota: Hitss Tuppukylä kun ei sitten kuitenkaan läpäissyt röntgenkatsetta ensimmäisellä yrittämällä. Kauneusvirhe ei ollut iso, mutta riittävä: Mikä hiton liitosvirhe, muka?

Mutta nyt tämän viikon kutkuttavimpaan uutiseen: Upouusiin, uunituoreisiin EPÄSPANIELEIHIN! Pidempään amatööriputkimiestä lukeneet tämäntyyppisen antikulttuurin ystäväthän varmaankin muistavat, kuinka riettaita aikoja torpassa ja tiluksilla elettiin kaksi vuotta sitten? Vaikka vielä silloin vannoin moisen toiminnan olevan ohi iäksi, ovat Uroskoira ja Idioottikoira kuitenkin ottaneet ohjat omiin käsiinsä, ja järjestäneet meille uudelleen ohjelmaa. Katsokaa vaikka:

Irstailun tuloksena Idioottikoira nimittäin synnytti eilen kolmoset, joista yksi…

…ei jaksanutkaan virota elämään, vaan lepää nyt tuolla Virtuaalimiehen, ihan sen  muutaman minuutin pituisen elämän muistoksi valaman hautakiven alla lehtikuusen varjossa. Mikä lie pikkuveljen vienyt jo ennen kuin ehti edes maistaa äidinmaitoakaan? Vein sen nukkumaan heti, kun Idioottikoira oli sen elvytyksen jälkeen nuollut puhtaaksi, ja keskittynyt kahteen eloonjääneeseen tyttöönsä, huomattuaan yhden lapsistaan kuolleen: Kyllä ne eläimet tietää!

Vaikka niin pienen ja viattoman hautaaminen tuntuikin pahalta, alan oikeastaan olla jo ihan iloinen niistä kahdesta uudesta elämästä, jotka saivat alkunsa ihan omasta huolimattomuudestani. Katsokaa nyt, kuinka sirkeitä epäspanieleita meillä taas on, ja mikäs niitä nyt oikeastaan on hoidellessakaan, hitsauskouluni kun jatkuukin näillänäkymin ihan oikein elokuulle asti:

Vaikka olenkin jo seitsemän vuoden ajan epäillyt uroskoiran emän uskottomuutta bordercolliemiehelleen, aloin kuitenkin eilen uskoa siinä kyseistä rotua olevan…

…vai mahtaako täällä päin olla pandakarhuja liikkeellä??? Toinen siskoksista on väritykseltään ihan ilmetty emänsä. Oli niin tai näin, niistä saa joku rodunjalostuksesta piittaamaton koiraihminen maailman ihanimman ystävän itselleen, ainakin itse olen jo vuorokaudessa aivan myyty!

Mikäli ette pane pahaksenne, niin nyt minun täytyy taas lähteä toimittamaan epäspanieliasioitani. Joskohan nyt alkaisin taas useammin kirjoitellakin? Mene ja tiedä.

Pyryharakka

Amatööriputkimiehen -lukijakilpailun- voittaja on ratkennut! Voittajamme on lähipäivinä uurastanut voittonsa eteen siinä määrin, että kävin viimemetreillä varoittamassa raskaan työn raatajaa, koska ovelaakin ovelampi  -Liskonainen- meinasi napata voiton kaikkien kommendaattoreiden äidin nenän edestä 999:nnellä kommentillaan.

Lukijakilpailun voittajaksi selviytyi ….. -IRKKU-…. käytyään kommentoimassa viikon sisällä yli kaksikymmentä kertaa Amatööriputkimiehen jaaritteluja ympäri blogia, ja kuten me kaikki oikein hyvin tiedämme, suorituksen vaativuutta lisää vielä se seikka, että on vaikeaa kommentoida, mikäli ei ensin ole joutunut lukemaan kommentoitavaa tekstiä läpi… Amatööriputkimiehen tason tietäen, tehtävä ei ole siitä helpoimmasta päästä: Ymmärtänette varmaan pienimuotoisen huijaukseni???

Tämän pidemmittä puheitta, lähetähän Irkku osoitteesi sähköpostiini: pyryharakka1974@hotmail.com, niin pistän paketin postiin.

Pyryharakka

Vakaa tarkoitukseni oli kirjoittaa syväluotaava reportaasi heti toivuttuani kuvassa katseellaan kameraa seivästävän Mr. Puberteetin…

 ….rippijuhlien laitosta voileipäkakkuineen…

 …kalakukkoineen ja muine putkimiehen toimenkuvaan sinäällään kuulumattomine toimintoineen kaikkineen, mutta kellahdettuani hetkiseksi…

… jättihetekalle kesän ensimmäiseen auringonpaisteeseen kuvassa nenäänsä ilkikurisesti nyrpistävän Mr. Esipuberteetin viereen, aloin touhuamaan niin kuumeisesti niin pihatöitä, kuin…

…erinäisiä hitsailuvärkkäilyjä koulullakin, etten yksinkertaisesti ole ehtinyt netissä juuri muuta tehdä, kuin avata ja sulkea sähköpostin ja facebookin tietääkseni, että ystävät, sukulaiset ja roskapostin lähettäjät ovat suurinpiirtein elossa ja hengittävät.

Nyt sadesään tultua ehdin siis tämänkin elintärkeän toiminnon suorittaa, ja ilokseni voinen teille avautua vaikkapa siitä, että piha alkaa olla suht siisti rikkaruohoontuakseen taas uudelleen uusine marjapuskineen ja mesimarjapenkkeineen, ja että olen viime ja tämän viikon ajan tehnyt koululla miltei tauotta työtä ensiviikkoisten hitsikisojen eteen. Tiukan harjoitusrupeaman, ja arvostelun jälkeen semifinalistit näyttävät tältä…

… ja ensiviikon raadin valitsema finaalin voittanut Hits Tuppukylä 2010 voittaa palkinnoksi matkan mallikuvauksiin, ja mikäli tällä kertaa on saumaa, myös…

…kuvassa lipevästi hymyilevä hitsimamma Pyryharakka Putkimies voittaa palkinnokseen jonkinasteiset paperit, stailattuaan kokelaat röntgenkatseen kestävään kuntoon. Tai sitten on voittamatta, luokkahitsarius kun näkyy olevan varsin vaativa taitolaji: Normaaleista missikisoista poiketen hitsikuningattarelta kun tutkitaan ulkoisen olemuksen lisäksi kaikki reiät ja raotkin. Mutta nyt voin kuitenkin ihan rehellisesti työhaastatteluissa jo sanoa osaavani hitsata vedenpitävää kaasusaumaa. Joskos sitä seuraavaksi alkaisi oikein harjoittelemaan tikkitouhuja, opiskeluaikaa kun ei ole annettu kuin Juhannukselle??

Nyt taidan mennä keittämään vielä vihonviimeisen pannullisen iltamokkaa, ja taidanpa taas kopaista moraalittoman idioottikoiran huolestuttavasti levennyttä mahanseutua: Perskutin rakkaudenhedelmät!!!

Pyryharakka

Ps: Olin aivan unohtaa: Kiitos Irkku tunnustuksestasi. Se löytyy nyt tuolta sivusta tunnustuspalkintoarkistostani. Ai niin, ja kommentointia kannattaa nyt jatkaa, voin valottaa sen verran, että tuhannes kommentti on vajaan kolmenkymmenen seuraavan kommentin joukossa!!

Olen kuluttanut viikkoni hitsaamalla hullun lailla. Hitsattuani asetyleenipullon tyhjäksi, siirryin tuskastelemaan puikkohitsauksen ihmeelliseen maailmaan, ja sillä tiellään olen ollut jo muutaman päivän. Kotiinkin olen ehtinyt värkkäämään kaikkea pientä ja kivaa, joskin sinäällään tarpeetonta, suunnitteilla olevaa ulkogrilliä varten. Täytyy ihan myöntää, että hisauskurssille pääsy on nostattanut mielialaani huomattavasti, vaikkei se nyt suurta tienestiä rahapulaani helpottamaan olekaan. Toivottavasti valtio tajuaa tukea työttömien kouluttamista nyt huonoina aikoina, vaikka kreikkalaiset tarvitsisivatkin rahaa kuivuneesta järvestänsä huolehtivan komiteansa ylläpitämiseen. Edes nuorten, kyllä me vanhemmat ukot ja akat jo tiedetään, että nämä lamat loppuu ajastaan, niinkuin ennenkin, ja jaksetaan odottaa: Nuoria tulevaisuuden ammattilaisia ei nyt pitäisi päästää lähipubiin nenää kaivamaan ja kyynistymään ja masentumaan, ainakaan kovin pitkäksi aikaa!!! 

Paitsi, että minulla on nyt ollut saumaa hitsata, olen myös odotellut kuumeisesti soittoa unelmieni työpaikasta: Ajoin nimittäin viime viikolla viisi tuntia suuntaansa työhaastatteluun ihan siksi, että minut kutsuttiin. Kyseessä olisi reissutyö, tehtävänä ihan uudenlainen menetelmä, josta jopa hevosmiesten tietotoimistokin on kiinnostunut, ja ihan positiivisessa mielessä. Pitkä reissu uskolliselle ooppelivanhukselleni, joka ei edes sanonut minulle vastaan koko matkan aikana, mitä nyt ujosteli moottoritiellä ohitellessani huolettomasti, mielipuolinen virne naamallani rekkoja sadankahdenkymmenen kilometrin tuntivauhdissa. Eikä ihme, vähemmästäkin vanhan pää sekoaa.

Haastattelussa kävi ilmi, että ainakin yritys on johdettu 2000 luvun opeilla, ja työaikajärjestelytkin olisivat sellaiset, jotka minulle sopii, eli töitä tehdään silloin, kun niitä on pidempinä päivinä, ja turhakeajat pysytään poissa työmaalta virumasta. Tuleekohan työhaastattelijat muutes koskaan ajatelleeksi, kuinka paljon ko. tilaisuudet kertovat myös yrityksestä hakijalle, eikä siinä ainoastaan hakija istu hikoillen mainostamassa itse itseään haastattelijalle? No nyt ainakin mainos sai minut vakuuttuneeksi, mutta miten mahtoi pyryharakka saada minäittensä myytyä? Jää nähtäväksi, hakijoita varmaan tällaisina aikoina piisaa. Olen aiemminkin pyytänyt teitä pitämään peukkuja, mutta nyt ihan Erityisesti. Jookos?

Mikäli ette pane pahaksenne, niin lähden nyt apoteekkiin ja hakemaan paikallisesta K-kaupasta sinne tilaamani muikut, jotka aion pistää pakkaseen odottamaan ensi viikkoa ja Mr. Puberteetin rippijuhlia: Olen nyt varuilta alkanut haalimaan säilyviä ruokia, mikäli elintarvikelakkoilijat meinaavat vielä pitkään pidättää hengitystään. Eihän niitä pippaloita nyt kuivin suin voi…. Jatkakaa te ihan samaan malliin, kuin tähänkin asti. Halipatsuippa! 

Pyryharakka

Ps. Kommendaattorikisa jatkuu muutes edelleen. Sen verran voin valottaa, että tuhannes kommentti on vielä kymmenien kommenttejen päässä. Alkakaahan ahertaa!!!

Kaikille tiedoksi, että olen tässä vajaassa kolmessa viikossa hoksannut, mikä idea kaasuhitsaamisessa on, ja että tahtoisin jatkaa kurssiani vielä vapun jälkeenkin, jotta ehtisin vielä kokea samantyyppisen ahaa-elämyksen myös puikkohitsauksen ihmeellisessä maailmassa. Taitaa vain kurssitukset tyrehtyä valton rahoitukseen, tai pikemminkin sen puutteeseen. Työrintamalta kuuluu, ettei töitä ole, ja että Norjalaisetkin kehvelit olivat lakossa sinne soitettuani jokunen aika sitten. Pyh olkoon.

Jos ei kerran töitä tai koulua ole, menen istumaan ja odottamaan Idioottikoiran vatsanseudun mahdollista levenemistä: Olin nimittäin tainnut laskea sen juoksut väärin päästäessäni sen eilen illalla pihalle vapaaksi. Juoksujen loppumisen päättymättömyyden päättelin ihan puhtaasti siitä, että Idioottikoira oli pihalle kurkatessani kasvanut kiinni Uroskoiraan tai oikeastaan päinvastoin. Kummallista, että joka kerta näin käydessä, tulen vaistomaisesti nimitelleeksi Uroskoiraa tuhmilla ja ehkäpä jopa hivenen rivoillakin nimityksillä, vaikka syytä lienee myös sen naispuolisessa puolisossakin, typerästä ihmis-emännästä nyt puhumattakaan. Hyi Hävetkää!!!

Tätä eroottista toimintaa juhlistaakseni, kävin tänään naapuripitäjässä asti kaupassa, ja nyt uunissa käryää elämäni ensimmäinen itse tehty, elintarvikepuutoksen vuoksi korvikeaineksista väsätty, ihka oikea kalakukko. Jos sitä pystyy, (savolaiset perheenjäsenet, lappalaiselta Virtuaalimieheltä en moista edes rohkene odottaa), syömään ilman välitöntä yökkäysrefleksiä, väsään pari samanlaista Mr. Puberteetin rippijuhliin muutaman viikon päästä.

Kalakukkoa odotellessani taidan hilipasta tuonne pihamaalle katselemaan kevättä. Ei muuta ku halipatsuippa!!!

Pyryharakka

Ps. Pieni lisäys näin jälkikäteen: Muistathan, että kommentoimalla kirjoitustani, olet vaarassa osallistua tuhannennen kommendaattorin lukijakilpailuun?

Ihan tuohon edelliseen itsesäälisyntymäpäiväsepustukseeni lisätäkseni, voisin käydä täälläkin mainitsemassa, että olen tänään saanut n. 50% elinvoimaa ja kimmoisuutta käydessäni ensimmäistä päivää uudessa hitsauskoulussani, jossa laitteisto noin päällisin puolin tarkasteltuna näyttäisi olevan suunniteltu akvedutejen jälkeistä rakennusteollisuutta katsoen, ja opettajatkaan eivät saaneet välitöntä yökkäysrefleksiä esittämistäni kysymyksistä. Jos ei kerran töitä löydy, niin opetellan nyt sitten perkele edes hitsaamaan kunnolla. Niih.

Aivan kuin palkintona pitkäjännitteisiestä koko talven kestäneestä neljän seinän sisällä homehtumisestani, sain myös iloisen yllätyksen jo pidempään odottelemieni huutonetsandaalieni muodossa: Ne kun kävivät muutamien onnettomien sattumusten vuoksi  suomenkiertueella, muttei se oikeastaan haittaa. Eipä tuolla lällin ja koirankakan keskellä vielä kesäsandaaleilla paljoa kehtaisi kävelläkään, ja matkailunhan sanotaan avartavan, vaikkeivat ne harmi kyllä pysty reissukokemuksistaan kertomaan, eivätkä kuvia näyttämään. Kiitokset kuitenkin rehelliselle ja kivalle, ja sandaalejen matkustelun omilla kustannuksillaan selvittäneelle myyjälle: Anteeksi kun tulin käyttäneeksi tuhmia sanoja sähköpostiviestittelyni aikana. Kyllä nyt kelpaa sipsutella hienoilla kengillä, jahka ensin kelit kuivuvat niille soveliaiksi!

Mutta se siitä tälläerää. Taidankin ottaa ja siputella uusilla sandaaleillani lukemaan kaasuhitsausteoriaa: Tällä kertaa ajattelin aloittaa opiskelun ihan oikeassa järjestyksessä. Soon Moro!

Pyryharakka

Katkeransuloinen velvollisuuteni on ilmoittaa ikääntyväni jälleen kerran vuodella, vaikka voisin miltei vannoa elämäni olevan tällä hetkellä aivan tarpeeksi raskasta ihan ilmankin. Tätä tapahtumaa juhlistaakseni, päätin järjestää itselleni yllätysjuhlat lähtemällä ajamaan uskollislla ooppelillani päämäärättömästi, päätyen lopulta naapuripaikkakunnalle pitsastamaan paikalliseen etnoravintolaan, ja ostamaan itselleni kuudentoista euron arvosta syntymäpäivälahjoja paikallisilta kirpputoreilta. Jännää, vai mitä?

Juhlistaakseni tätä kaiken riemun ja elämänilon kevättäni, ja sängyssä yksin mahallaan maaten vanhenemistani, julistankin nyt jälleen kerran uuden amatööriputkimieslukijakilpailun alkaneeksi! Tällä erää palkinnon voittaa Amatööriputkimiehen tuhannes kommendaattori. Tuhat kommenttia tullee täyteen lähiaikoina, joskaan ei ihan heti, ja mikäli blogimykkäkouluni jatkuu samaan malliin, kuin viime kuukaudet, ehdin epäilemättä ennen palkinnon luovuttamista käydä juhlimassa kuusikymppisiäni etnoravintolassa ja kirpputoreilla. Palkintona tälläerää lahjoitetaan tällainen…

…jokunen vuosi sitten maalaamani akryylitaulu, jossa poseeraan juuri sellaisena, kuin mikä olen koko kevään ollut: Masentunut paska. Jostain syystä en sitä enää jaksa kotonani katsoa.

Nyt kaikesta huolimatta hörppään tassillisen iltamokkaa, ja jatkan nettikierrostani. Alakaahan kommentoida, mikäli tahdotte sellaista rumilusta seinällänne katsoa. Hopihop!

Pyryharakka